sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Tervetuloa sivuilleni!

Olen Yrjö "Yte" Hauskala, musiikin "sekatyömies" (s.1942).

Tarjoan akustista tunnelmamusiikkia erilaisiin tilaisuuksiinne; Pihajuhlista pitokartanoihin tai "sukellusveneestä kuumailmapalloon". Instrumentteinani saxofonit ja huilut.

Ohjelmistosta voimme sopia erikseen, esim evergreenit, klassinen, operetit, jazz, musikaalit, kansanlaulut, jne. Kuvitelkaapa miltä se kuulostaisi, jos vieraanne voisivat keskustella rauhassa, huolimatta taustalla akustisesti soivasta saxofonin samettisesta, tai huilun kepeänkaihoisasta soinnista.


Anekdootti monivaisen urani vaiheilta:
"MIKÄS PERKEI SINÄ OLET?" kysyi Olavi Virta ollessani tuurauskeikalla hänen orkesterissaan 1960-luvun puolivälissä. Olimme ensimmäisen setin jälkeen poistumassa lavalta tauolle. Ola kulki edessäni, pyörähti ympäri ja katsoi minua tiukasti silmiin lausuessaan nuo sanansa. Hän naurahti ja sanoi: "sinä hoidat fonistin hommat orkesterissani tästä eteenpäin". Että sillee.

Olen ollut onnekas ja saanut tehdä työtä upeissa orkestereissa. Vierailimme Pohjoismaissa, useissa Euroopan maissa, sekä USA:ssa. Projekteja & kiinnityksiä minulla on ollut kotimaisten huippumuusikoiden ja artistien kanssa, sekä kansainvälisten supertähtien säestäjänä. Joitakin kuvia löydät galleria-sivulta, ole hyvä, ja tutustu.


Olen ollut freelancer- sekä ravintolamuusikkona (säestänyt mm. seuraavia maailmantähtiä Suomessa ja Ruotsissa: Tommy Steele, Eartha Kitt, The Drifters ja The Delta Rhythm Boys). Olen esiintynyt tv- ja radio-ohjelmissa sekä toiminut studiomuusikkona. Olen myös ollut mm Seinäjoen kaupunginorkesterin huilun äänenjohtajana sekä huilun ja saksofonin opettajana eri puolilla Etelä-Suomea. Olen toiminut myös Tampereen Rytmimuusikoiden (nyk. Tampereen Muusikot ry) hallituksessa aikoinani vaikuttaen yhdistysten yhdistymiseen.

Katso tarkempi artistihistoria sivulta "Biograf". Muutamia kuvia vuosien varrelta löytyy sivulta "Galleria".